tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ollut aika ihania ihmisiä kylässä niin on tehny mieli kokkailla kaikkea hyvää :)


Yläpuolella mudcakea vaniljajäätelön kera. Palaute oli positiivista kyseisestä kakusta, joten tulee varmaan tulevaisuudessakin tehtyä. Ohje on Leivotaan -lehdestä:

200g voita
200g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

1. Voitele pyöreä 22 cm:n kakkuvuoka. Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa, lämmitä varovasti niin, että suklaa sulaa voin joukkoon. Sekoita tasaiseksi seokseksi ja anna jäähtyä.
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti ja lisää joukkoon suklaaseos. Sekoita jauhot ja suola keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 200 asteisen uunin alaosassa n. 15 min. Jäähdytä kakku kunnolla, mieluiten yön yli jääkaapissa. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.





perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kesäfiilistä:

Turkoosit merenrannat:



Näin kaupassa muutama viikko takaperin suklaasimpukoita ja siitä tuli idea näihin merenrantoihin. Eli tein cupcake taikinan, johon lisäsin ananasta ja kookoshiutaleita. Päällyksessä puolestaan makua antamassa Pina Colada.

Cupcakes:

150 g voita
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kookoshiutaleita
1 purkki ananasmurskaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmunat taikinaan yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Lisää jauhot vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon purkki ananasmurskaa. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa noin 25 min. Anna jäähtyä.

Täyte:

200 g tuorejuustoa
75g pehmeää voita
0,7 dl Malibua
4 dl tomusokeria
ripaus suolaa
sinistä pastaväriä
keltaista pastaväriä

 Simpukkakonvehteja
Keksinmuruja

 Vatkaa ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi. Pursota täyte leivosten päälle. Lisää päälle simpukat ja keksinmurut rantahiekaksi. Nauti merellisestä tunnelmasta.








perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pienet punaiset anatomiset sydänleivokset vaikka ystävänpäiväksi <3 




Nam! Kuka uskaltaa käydä kahvilla?


torstai 17. tammikuuta 2013

Viimeisintä kakkua voisi kuvailla synkkäsävyisen romanttiseksi: hyppysellinen goottia sekä ripaus Jane Austenia.

Lopputulos:





                                    Kameekoru -koriste kaulintamassasta ja sokerihelmistä.





torstai 10. tammikuuta 2013

Pirkan Praliinijäädyke, joka kylläkään ei ollut kovin omaan makuun, mutta ainaki nyt tietää, ettei vaivaudu toista kertaa. Toisekseen kokeilin Polka- eli piparmintun makuista juustokakkua. Se oli mielestäni hyvää, joskaan ei täysin korvaa makuna vanhaa vihreäpunaraitaista piparminttujäätelöä, jota ei ole saanut enää mistään vuosikausiin..

Alla muutamia kuvia ja ohjeet


Yllä siis Praliinijäädyke. Ohje löytyy täältä

Seuraavana Polka-Juustokakku:


Käytin valkosuklaajuustokakun ohjetta perustana, mutta täytteeseen käytetty valkosuklaan sijasta Polka jälkiruokakastiketta. 

Pohja:

100 g voita
200 g Dominokeksejä

Täyte: 

4 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
200 g tuorejuustoa
4 liivatelehteä
0,5 dl-1 dl piparmintunmakuista kastiketta

Sulata voi ja murskaa keksit tehosekoittimella. Sekoita keksimuru voin joukkoon ja kaada seos lopuksi leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Painele lusikalla tasaiseksi.
 Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa seuraavaksi kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto sokerin kanssa.    Sekoita kerma tuorejuuston kanssa. Kiehauta 0,5 dl vettä ja liota liivatteet siihen. Lisää liivateliuos nauhana tuorejuustokermaseokseen. Lisää lopuksi piparminttukastike ja sekoita. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle. Voit halutessasi myös koristella kakun piparminttukastikkeella.

Kuppikakkujen kuorrute

100g voita
200 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 rivi valkosuklaata sulatettuna
2-3 rkl sitruunamehua

Vatkaa pehmeä voi ja notkistettu tuorejuusto. Lisää tomusokeri vatkaten. Lisää sulatettu valkosuklaa ja sitruunamehu. Pursota täyte jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele. Näissä kuppikakuissa päällä punaisia strösseleitä ja punaista elintarvikesprayta.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulusesonki on aloitettu nyt myös Kuutamokahvilassa, ei sitä edes muistanut kuinka hyvä tuoksu piparkakuista tulee. Sain tilauksen piparkakkutalosta joten nyt ollaan arkkitehtuuria harrastettu. Tosin en tiiä miksi mun on pakko ottaa ne vaikeimmat kaavat.. Aina iskee suuruudenhulluus tässä leivonnassa. En sentään (onneksi) päättänyt tehdä sitä keskiaikaista linnaa..... Tarpeeksi oli osia tässäkin. Mutta siinä on jotain rentouttavaa, ku kuuntelee samalla musiikkia ja kiinnittää yksitellen nonparelleja piparkakkutalon seinään. Oikeasti.

Suunnittelun suhteen annettiin vapaat kädet. Päädyin superromanttiseen mökkiin. Eli sydämillä vuorattu, mutta jätin sittenkin pois sen vaaleanpunaisen kuorrutteen, ettei talo olisi liian yksitoikkoisen värinen. Alapuolella lopputuotos.



Tänä iltana harrastin myös terveellistä iltakokkausta. En vain satu olemaan mikään aamuvirkku. Eli, omin pikku kätösin tehtyjä hampurilaisia sämpylöistä lähtien. Olin iloisesti yllättynyt, kun sain aikaan oikeita hampurilaissämpylöitä ilman että ne olivat liian paksuja/ohuita/kovia tai muutoin ei-hampurilaissämpylöitä..


Ohje oli Yhteishyvän ruokalehtisestä:

Hampurilaissämpylät (6 kpl)

1 dl vettä
1 dl maitoa
1 rkl sokeria
25 g hiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Pinnalle:

Maitoa 
Seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi-maitoseos kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva, sokeri ja suola sekä puolet jauhoista. Sekoita muutama minuutti. Sekoita loput jauhot sekä öljy joukkoon ja alusta taikinaksi. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta kuusi palloa ja paina ne litteiksi. Anna kohota liinan alla puoli tuntia. Sivele maidolla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 12 min. Anna jäähtyä peittämättä.

Pihvit saa helposti kun sekoittaa vain jauhelihaan suolan ja pippurin ja paistaa pannulla kypsäksi. 

Lisäksi Täysikuun Kahvilan Lohkoperunoita :)

Haluamasi määrä perunaa
Haluamasi määrä valkosipulia
Haluamasi määrä ranskanperunamaustesuolaa
Öljyä

Kuori ja lohko perunat. Sekoita joukkoon öljy, mauste sekä murskattu valkosipuli. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia.



torstai 8. marraskuuta 2012

Pieni lisäys Halloween tarjoiluun näin jälkikäteen. Minimyrkkysieniä en ehtinyt väsätä silloin Halloweenina, joten tein ne tänään ja nautin iltapalaksi :)


Eli retiisejä ja päällä paprikakannet. Majoneesista pilkut. Ja dippikastikkeella menee kärpässienet alas.