tiistai 2. syyskuuta 2014

Leivontahommia, kun saa viela kylma ja sateinen taalla Australiassa. Kesaa odotellessa...

Olin suomalaisen ystavan luona ja hanen tytto pyysi leipomaan karjalanpiirakoita. Niita en olekaan aiemmin leiponut joten olin todella innoissani niiden tekemisesta. Yhteistyona ystavan kanssa ne tehtiin. Se oli kaiken lisaksi helpompaa kuin kuvittelin :)


KARJALANPIIRAKAT



Jotenka keitettiin riisipuuro ensin. Riisin ja maidon maara heitettiin summassa kattilaan joten sita ei tassa reseptissa. Mutta ruistaikinan ohjeen katsoin kinuskikissalta elikka:

Taikina:

2,5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnajauhoja
1 tl suolaa
1,5 dl vetta
1 rkl oljya

1. Sekoita jauhot ja suola yhteen ja lisaa vesi seka oljy.

2. Itse leipomistekniikkaa voi yksinkertaistaa pyorittamalla taikinasta vain  samankokoisia palloja ja sitten kaulita litteiksi soikioiksi ennen riisin lisaamista ja rypyttamista :) Ja voissa ei naita piirakoita uitettu.






3. Paista 300 asteisessa uunissa n. 12 min.
4. Syo :D

SWEET LIFE:

Elama alkoi maistua makeammalta kun sai sahkovatkaimen taloon <3 Valkosuklaa-macadamia keksit on syntista hyvaa. Maailman parhainpia kekseja taman leipojan mielesta. Tosin nama on ensimmaista laatua mita itse kokeillut ja resepti otettu Heavenly Bakings blogista. Keksit olivat taivaallisia, mutta itse pitaisin hieman vahemman voisesta mausta ja enemman tahmeasta koostumuksesta. Taytyy seuraavalla kerralla koittaa tehda pienia muutoksia ohjeeseen.

Valkosuklaa-macadamia cookiet

Valkosuklaa-Macadamia keksit:

200g voita
2,5 dl sokeria
1 muna
5dl vehnajauhoja
1 tl soodaa
150 g valkosuklaata
100g macadamiapahkinoita

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita jauhot ja sooda keskenaan
3. Lisaa kananmuna koko ajan vatkaten taikinaan.
4. Lisaa jauhot taikinaan muutamassa erassa.
5. Lopuksi lisaa rouhittu valkosuklaa ja rouhitut pahkinat
6. Pyorita kevyesti taikinasta pienia litteita kakkuja (ei kannata litistaa liikaa, koska keksit leviavat aika reippaasti uunissa) ja jata kakkusten valille leviamisvara.
7. Paista 180 -asteisessa uunissa 8-10 min. Keksit saavat jaada hieman pehmeiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti